Going deep undercover, part 3: the trousers

Lumipuvun kolmannessa osassa valmistetaan housut. Ensimmäisessä osassa tehtiin ninjahuppu ja toisessa osassa takki.

takki_helma

Lumipuvun housut, kuten takinkin, ompelin M05-lumikuviokankaasta (Eurokangas). Lankana käytin kulutusta kestävää 100 % polyesterilankaa, joka ei ime vettä. Housujen kaavaksi hankin Shelby Outdoorilta Korouoma-housukaavaa, joka on tarkoitettu ensisijaisesti vaellushousujen ompeluun. Kaava sopii mielestäni hyvin myös lumipuvun housuiksi.

Näissä housuissa on joitain käytännöllisiä yksityiskohtia. Tilavat sivutaskut ja läpälliset reisitaskut tuovat säilytystilaa tavaroille. Vyötäröllä on leveä kuminauha – ei lainkaan vetoketjua. Tämän vuoksi housut ovat todella helpot ommella. Housujen takakappale on korkea, joten takamus ei paljastu kyykistyessä. Loppukäyttäjän toiveesta ompelin vyötärölle vyölenkit. Lisäksi tein lahkeensuihin nerokkaan yksinkertaiset lumilukot eli nauhakujaan pujotetut kiristysnyörit. Valmistamani housut ovat vuorittomat, mikä mahdollistaa käytön eri lämpötiloissa, kun vaatekerroksia voi pukea housujen alle haluamansa määrän.

Housujen ohje on englanninkielinen. Niiltä osin, joilta en ihan ymmärtänyt ohjetta, sovelsin luovasti. Esimerkiksi reisitaskujen laskokset ja tikkaukset tein omalla tyylillä, sillä niistä en oikein ohjeesta ottanut tolkkua. Kaavat kannattaa sovittaa ennen kankaan leikkaamista ja tehdä tarvittavat muutokset.

Yhteensä takkiin ja housuihin kului M05-kangasta n. 3,5-4 metriä. Loppupätkästä saisi vielä ommeltua vaikka repunsuojuksen tai rukkaset.

IMG_0019

//Snow-camo suit, part 3: the trousers

The third part of snow camo suit is all about the trousers. In the first part I made  the ninja hood and the second part the jacket.

I made the jacket using the snow camo M05 -fabric. The thread is 100 % polyester – durable and suitable for outdoor clothing. I purchased the pattern from Shelby Outdoor (Korouoma), which is in English. Originally the Korouoma trousers are hiking pants but I found the pattern suitable also for snow camo trousers.

The trousers have several usable details:

  • Large side pockets and cargo pockets with flaps
  • Wide rubber band on the waist and no zipper – super easy to sew!
  • The back of the trousers is high so that your behind will not show even when you squat

I also made some modifications: I added belt loops and a cord to the trouser legs to keep out the snow. I also used some imagination on the cargo pockets since I did not quite understand the instructions… These trousers have no lining so that you can adjust the inner clothing according to the temperature and your activity level.

I used about 3,5-4 meters of M05-fabric to make both the jacket and the trousers. There is some fabric still left – maybe I’ll make a M05 snowcamo backpack cover or nice pair of matching mittens!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s