Going deep undercover, part 1: the hood

Yhteistyössä / in cooperation with OMMELLINEN

Metsästysasetuksen (1993/666) 22 § ensimmäisen pykälän oranssi pukeutumiskoodi (jonka mukaan aiemmin tehtiin pipo ja huivi) ei em. lain toisen pykälän mukaan koske metsästäjää, joka metsästää rakennelman suojasta tai metsästysjousella. Lumipuku on siis välttämätön! Tänään aloitetaan lumipuvun tekeminen. Ensimmäisessä osassa valmistuu ninjahuppu.

Ninjahupussa yhdistyvät pipo ja tuubihuivi. Se on tarvittaessa pipo ja huivi, tosipaikan tullen ultimaattinen naamio. Päähineen päällinen on collegeneulosta ja vuori merinovillaa. Näin ollen se lämmittää pakkasella, mutta on kuitenkin miellyttävä käyttää kytiksessäkin.

Päällisen collegen ostin ihanasta OMMELLISESTA (sain alennusta bloginäkyvyyttä vastaan). Kuvassa on jäkäliä, esim. sormipaisukarvetta (Hypogymnia physodes), joita kasvaa kivien päällä ja puiden oksilla.

WP_20170204_10_08_31_Pro (1)
Paisukarvejäkälää kasvaa runsaasti myös Leivonmäen kansallispuistossa, jossa kävimme nauttimassa eräbrunssia.

Ninjahupun tein Kangaskapinan ilmaisohjeella. Kokoja on sekä lapsille että aikuisille. Leikkasin kappaleet päällyskankaasta ja vuoriksi merinovillasta. Ompelin otsa- ja kaulakappaleen ensin oikeat puolet vastakkain (päällinen + vuori) ja aputikkasin sitten kappaleet toisiinsa nurjat puolet vastakkain. Tämän jälkeen kokosin myssyn Kangaskapinan ohjeen mukaan…

..minkä seurauksena myssystä tuli nelikulmio. Viistottuani halkioiden kärkiä huolella, kuten ohjeessa sanotaan (ja kavennettuani halkioita viistoamisen yhteydessä), sain pipo-osan istumaan päänmyötäisesti.

img_4238-e1514641789360.jpg
Ninjahuppu ja lumipuvun takki on tehty sävysävyyn Elvin (Freckle face Read My Heart) kanssa.

Huppu on mukavan lämmin ja pehmeä! Tuubiosan voi halutessaan nostaa nenän yli tai laskea alemmas tuubiksi kaulaa lämmittämään.

IMG_4227
Myös Sylvi (Flaiming’s Auspicious Beauty) sopii sävyihin.

Lumipukuun kuuluu myös takki (kuvassa) ja housut M05-snow camo -kankaasta. Näidenkin ohjeet julkaistaan lähiaikoina.

//Snow camo suit, part 1: the ninja hood

In cooperation with OMMELLINEN

//The Finnish hunting degree (1993/666, 22 §) also states, that the provision in subsection 1 (the beanie and the tube scarf) does not apply to a hunter who hunts from the
cover of a construction. Going deep undercover seems to be essential! Today we’ll begin to make a snow camo suit. The first part is about the ninja hood.

The ninja hood is a combination of a beanie and a tube scarf. When you need full mask, you’ll have one – and when full coverage is too much you can pull the scarf down. The cover is made of college interlock and the lining is made of merino wool interlock. This ninja hood will keep you warm when freezing and comfortable when waiting for the game.

I bought fabric for the cover piece from OMMELLINEN (I got a bit of a bargain for the visibility in the blog). The fabric resembles Finnish lichen, Hypogymnia physodes, inhabiting on rocks and tree trunks.IMG_4224

I made the hood following Kangaskapina’s free instructions (in Finnish only). The sizes range from child to adult. I cut the pieces from both the outer fabric (cotton) and also from the inner fabric (merino). Then I sew both pieces (forehead and neck)  together inner and outer fabric right faces facing and stitched all the pieces together to help the final construction. After this I constructed the hood according to Kangaskapina’s instructions…

… and all I got was rectangular tube around my head. Then I followed the Kangaskapina’s instructions more carefully, rounding the edges (and also narrowing them). And eventually I got the ultimate ninja hood shown in the figures!

The hood is nice, warm and soft! You can pull up the tube to warm your nose or put it down for your neck. What ever you/your pray needs.

The snow camo suit consists also of a jacket (see the pictures) and trousers. Both of these projects will be announced soon!

1 Comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s